Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Omalla pihalla puutarhapäivänä


Päätin sitten jäädä omalle pihalle avoimena puutarhapäivänä. Viikolla arvoin, lähtisinkö sunnuntaina ajelemaan länteen vai itään puutarhakierrokselle. Kun sateinen ja tuulinen sunnuntaiaamu koitti, päätin pyhittää päivän sisähommille, navetan siivoukselle. Siinä työssä ei ainakaan kastu läpimäräksi.


Rankat vesisateet ja reipas tuuli on jättänyt jälkensä myös meidän pihaan.


Pelkästään luonnonvoimia ei käy syyttäminen, kun osa pioneista makaa nurmella pitkin pituuttaan.


Sarah Bernhard sinnittelee.


Karl Rosenfielt näyttää tyytyväiseltä.


Pieni muurahainen kävelee Festiva Maximan pikkunupulla.


Poimulehdet näyttävät nauttivan sateesta. Idän unikotkaan eivät pahasti säiky, mutta eivät kuitenkaan arvaa avata terälehtiään.


Villamot ovat laonneet hiekalle.


Kirjoapteekkarinruusu on hyötynyt sateista. Se on valloittanut lisää tilaa itselleen angervojen keskellä ja se on aivan täynnä nuppuja.


Sateet ja myrskyt eivät ole heilauttaneet mihinkään jättikarhunputkia. Niihin voi luottaa!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhlien jälkeen


Juhannuksena on poltettu kokkoja, nuotioita ja grillattu vähintäänkin pallogrillillä tai sitten vähän muhkeammalla kaasumallilla.


Meillä juhlittiin alatalossa ystävien kanssa.
Juhlien jälkeen on käsittämättömän  hiljaista. Ensin on niin kiire juhlien järjestämisessä. Sitten ilman täyttää puheensorina, kitaransoitto ja laulu. Kun vieraat ovat lähteneet, kaikki pysähtyy hetkeksi.


Kirjosieppo syöttää jälkikasvuaan käpytikan runtelemassa kodossa. Räkätti kantaa ruokaa keskipihan katajaan rakennettuun pesään. Sieltä kurkistelee jo isoja poikasia.


Tuulenpuuskat ovat vahvoja ja kuljettavat jasmikkeen tuoksua ympäri pihaa.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kesäkuun ilo


Kesäkuun ilo, June Joy, on Eurobulbin sipulisekoitus. Siinä on kahta erilaista samaan aikaan kukkivaa  sipulia samassa pakkauksessa. Valkea kasvi on tähdikki (ornithogalum magnum). Sitä jotkut kutsuvat Betlehemin tähdeksi. Sinivioletti kasvi on laukka nimeltään violet beauty, violetti kaunotar.



Istutin sipulit syksyllä aurinkoiseen paikkaan jasmikkeen viereen. Laukat avautuivat viikko sitten ja ovat vielä kauniisti kukassa. Nyt myös tähdikit ovat lähteneet avautumaan.


Jasmikkeet seuraavat perässä. Tuoksu levittäytyy pihalle.


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Hrrr, tahtoo vaaleanpunaista

Kaksi päivää on satanut. Vettä on kaatunut taivaalta varmaan parin kuukauden tarpeisiin. Tänään sade taukosi, mutta koko päivän on tuullut niin, että on ollut pakko kääriytyä lämpöiseen takkiin. Huomaan, että aurinkoa on ikävä. Päätin sitten uhmata tuulta ja lähteä tankkaamaan vaaleanpunaista puutarhasta.


Onpa vaikeata kuvata, kun juhannusruusupuska meinaa lähteä lentoon.


Hip heijaa, atsaleani Ruususen uni on tehnyt muutaman upean kukan. Kasvi on viime vuoden Turun Kauppilan alennusmyyntihankintani. Istutin sen varjoisaan paikkaan ja luulin jo, että paikka on liian pimeä sille, kun kukkia ei kuulunut. Siinä on todella kauniin väriset kukat.


Vaaleanpunaisia pilviä kasvaa eri puolilla. Lehtoakilleijat ovat kukassa. Alan piristyä selvästi.


Nuokkusyreenin kukinta on parhaimmillaan.


Lupiinit jakavat vahvasti mielipiteitä. Ihailen niiden voimaa ja vaellusviettiä.


Talonpoikaispionit aloittavat pionien juhlat. Nämä ovat lakoontuneet myrskyssä, mutta silti niin juhlallisia.


Navetan kulman tuoksuvadelmapöheiköt ovat saaneet vaaleanpunaista väriä.


Puskista kuuluu iloista pörinää. Siellä on työn tuohussa useampikin pörriäinen.


Tuntuu siltä, että tuuli on jo tyyntynyt. Pilkahtiko se aurinkokin!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Saniaisten kätköissä


Kesällä kaikki kasvaa kiihkeästi. Useat kukat ovat jo kukkineet. Rannan vankan saniaiskasvuston välistä pilkistää eri värejä. Nostelen vähän lehtiä. Mitä täältä löytyy?
Vuorikaunokkeja
Akilleijoja

Tulppaanien kukinta alkaa hiipua.


Yksinäinen punainen tulppaani loistaa vielä hetken.


Keltakurjenmiekat ovat avautuneet veden rajassa.


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Juhannushyasintti, Brimeura amethystina


Kontalleen oli mentävä juhannushyasintin viereen. Se on suloisista kaikkein suloisin tällä hetkellä puutarhassa. Luulen, että juhannushyasintti on alun perin ollut sininen ja myöhemmin siitä on jalostettu myös valkoinen muoto. Viime vuonna yksi pikkusipuli kukki sinisenä. Nyt kaikki ovat valkoisia. En tiedä, mitä sille siniselle tapahtui.


Toissa syksynä kylvin näitä pikkusipuleita enkä tiennyt tämän suomenlielistä nimeä. Kutsuin itse sitä ametistihyasintiksi. Saila Ruotion "Kukkia sipuleista" -kirjan mukaan ilmeiseiseti tämä on juhannushyasintti ja kuuluu kellosinililjoihin. Kirjan mukaan nämä viihtyvät kuivahkoilla kasvupaikoilla. Istutin sipulit rinnepenkin kuivaan yläpäähän kaljukultasateen ympärille. Kasvupaikka on hyvin onnistunut, koska kasvi on silminnähden runsastunut ja kasvanut pituutta viime vuodesta.



Sitten voikin pohtia, mikä seura on sille parasta. Onko se parhaillaan purppurakeijunkukan kaverina vaiko Ballerina-harmaakurjenpolven vieressä?


Sinisten kasvien ystävät voivat kylvää sipuleita vaikka mirrinmintun kupeeseen.


Mielestäni se sopii oikein hyvin kaveriksi kaikille näille kasveille ja monille muillekin, mitä löytyy sinun puutarhastasi.