Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 30. toukokuuta 2014

Ilma on raikas


Syreeni kukkii valkein ja sinisin kukin. Omenapuut karistavat valkeat terälehdet vihreälle nurmelle. Ei tarvitse olla keväällä kuin pari  päivää pois kotoa, niin kaikki on taas toisin puutarhassa.


Pionipenkin vuokkopioni avaa jo kukkiaan. Lohjalla on satanut helatorstaina ainoastaan neljä milliä. Ajaessani Imatralle edes takaisin, tuntui siltä, että itä-Suomessa vettä tuli kaatamalla koko päivän.


Siirsin keltaisen lintukodon keskelle dramaatista kukkapenkkiä jo aikaisin keväällä.


Tänä vuonna siellä asustaa kirjosieppoperhe.


Kukkapenkki on reunustettu luonnonkivilaatoilla. Alkuperäinen kukkapenkin ajatus oli yhdistää mahdollisimman tummia ja valkeita kukkia. Koska ajatukseni muuttuvat aika nopeasti, tähän penkkin pääsi aika pian myös keltaisia kukkia piristeeksi.


Tumma kurjenpolvi kukkii ja vaeltaa vahvasti nyt dramaattisessa kukkapenkissä. Siellä kukkii myös pääasiassa tummia tulppaaneja.

Penkin toinen vaeltaja on kalliokielo. Toin sen joku vuosi sitten tullessani Hauholta. 


Olen aina pitänyt suurista ja näyttävistä kasveista. Nyt olen oppinut näkemään myös pienten kasvien hienostuneisuuden. Varjohiipat ovat todella kauniita ilman kukintaakin. Tässä kalvevarjohiippa, joka on jo ehtinyt kukkia. Alakuvassa on keltaisena kukkiva kielokki, joka myös ehti jo kukkia. Ensi kevänä yritän ehtiä saamaan kukkivat kuvat näistä hennoista kasveista.


Kukkia riittää yläpihan sisääntulopenkissä. Arovuokot ovat parhaimmillaan.


Särkyneet sydämet ja kesälumipisarat alkavat nousta näkyviin tulppaanien jo vähän hellittäessä.


Kerrottu Uncle Tom -tulppaani kukkii vielä kauniisti särkeneen sydämen katveessa.

Tänään ylioppilaat ja muut valmistuneet viettävät suurta juhlapäivää. Toivotan onnea kaikille valmistuneille!

12 kommenttia:

  1. Irene, kiitos upeasta kierroksesta puutarhassasi! ♥
    Olet tehnyt paljon työtä, jonka tulokset näkyvät hienosti;)
    Levollista ja hyvää viikonloppua sinulle! ♥♥

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia<3 Tuota kielokkia olen minäkin havitellut, jospa joskus tulee vastaan! Arovuokko kukkii minulla myös ensimmäistä kertaa, voi kumpa se viihtyisi ja runsastuisi. Millaisella paikalla se sinulla kasvaa?

    VastaaPoista
  3. Ihana yhdistelmä Uncle Tom ja särkynytsydän!! Täytyykin syksyllä etsiä tuota kyseistä tulppua :)

    VastaaPoista
  4. Minustakin särkynyt sydän ja uncle T ovat ihana yhdistelmä!

    VastaaPoista
  5. Upean näköistä tulppaanien ja alkukesän perennojen ilakointia! Tosi hieno pari nuo tulppaanit ja tummakurjenpolvi, samaa sävyä, mutta kasvutavaltaan täysin vastakohtaiset.

    VastaaPoista
  6. Kaunista! Hieno yhdistelmä tummakurjenpolvi ja tummat tulppaanit, upea!
    Mökillä tummakurjenpolvi kärsi talvesta aika paljon, onneksi sitä sentään löytyy vähän sieltä täältä....

    VastaaPoista
  7. Hei, olen uusi blogisi lukija löysin sattumalta ihanan blogisi.Sinulla on aivan upea puutarha ja upeat kuvat olet ottanut.Olen itsekin puutarhassa "puuhastelija" etelä-Karjalasta.Oikein hyvää kesäkuuta ja aurinkoisia puutarhapäiviä./t. Helena

    VastaaPoista
  8. Upeita värisyhdistelmiä. Etenkin tuo tumma kurjenpolvi on kaunis. Tummat värit jotenkin tuovat muiden kasvien värit paremmin esille.
    Varjohiipan lehti on kauniin muotoinen.

    VastaaPoista
  9. Kauniita, tummanpuhuvia kukkia. Itselläni on tummia akileijoja ja köynnösukonhattu. Puuhakasta puutarhakesää sinne!

    VastaaPoista
  10. Sattumalta löysin minäkin tänne Vironperälle; upeita väriyhdistelmiä ihailen myös! Itselläni värit sekoittuvat miten sattuu, kukkapenkeistä tulee kovin kirjavia, roiskaistuja. En nimittäin muista koskaan, mitä missäkin on silloin, kun pitäisi kasveja jakaa tai siirtää...

    Mukavaa tulevaa viikonloppua kukkaparatiisiisi!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  11. Uuuh, mahtavan värinen Uncle Tom!

    Aika tuntuu juoksevan tässä vaiheessa vuotta ihan hirmu vauhdilla. Tästä postauksestasi on vasta hiukan päälle viikko ja kaikki tuntuu muuttuneen!!

    VastaaPoista