Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 21. elokuuta 2011

Synttärit puutarhassa

Lauantaina vietettiin tyttären kolmekymppisiä Vironperän puutarhassa.
Juhlien valmistelussa paras osuus on koristelu. Ensin kannetaan navetasta kaikki pöydät ja tuolit ulos ja levitellään liinat pöydille. Sitten sirotellaan erilaisia kukka-asetelmia pöydille ja talon kulmille.
Lyhtyjä ripoteltiin puutarhaan joka puolelle aikamoiset määrät.
Vieraskirja hoidettiin kameran avulla. Puutarhaan ripusteltiin erikokoisia ikkunapuitteita ja vieraat saivat ottaa kuvia itsestään ja ystävistään eri kokoonpanoissa.
Ruoaksi oli valittu yksinkertaista ja helppoa pannuruokaa. Jälkkäriksi juustorahkakakkua viinimarjapedillä. Pompotin tytöt saivat paljon kehuja maukkaista ruoista.
Synttärisankari halusi istuttaa puita juhlan kunniaksi. Tässä Kirjovaahtera.
Ylälammen ympäri aseteltiin kaksikymmentäneljä roihua. Pimeässä käveltiin  taikametsän läpi ja käytiin kirjoittamassa oma toive paperille, joka solmittiin puuhun. Omenapuun oksaan ilmestyi useita eri värisiä toivelehdyköitä.
Savusauna oli koristeltu ja sinne oli aseteltu valokuvia sankarista.

9 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat juhlat! Juuri tuollaiset haluaisin järjestää. Toiveet oksassa ja varsinkin ikkunanpuitteet valokuvakehyksinä aivan loistavat ideat- laitan heti korvan taakse. Onnea ja iloa Nupulle ja perheelleen =D

    VastaaPoista
  2. Ihanat synttärijuhlat!!!Tuollaiset minäkin haluaisin....pistetäämpä korvan taakse;)

    VastaaPoista
  3. Ja oi jospa oisin saanut olla muukaaanaaa...8) Kuulostaa ja näyttää tosi hienolta ja mukavalta, onnea vaan päiwänsankarittarelle ja synnyttäjälle:)

    En muista olenko sinulle laittanut tämän joukkopostini, jota olen kesän aikana jaellut kaikille, joilla törmään kirjaintarkistukseen?:

    'Aloitin kampanjan tuota kommentointia tosi paljon hidastavaa kirjaintarkistusta vastaan. Bloggerissa on nykyään oma roskapostintorjuntaohjelma ja ainakin minulla se suodattaa tosi hyvin roskat pois. Eli mene hallintatilaan, sieltä asetukset, josta kommentit ja siellä *Näytetäänkö sanavahvistukset kommenteissa?* ruksi kohtaan ei näytetä:) Se nopeuttaisi kommentointia tosi paljon, kiitos jo etukäteen.

    Itselle vaivalloisempi, mutta käyttäjäystävällisempi tapa kontrolloida kommentteja on kommenttien tarkistus ennen julkaisua.'

    VastaaPoista
  4. Onnea synttärisankarille!

    Ihana tuo eka kuvassa oleva ruusu, tunnen sen tuoksun...

    VastaaPoista
  5. Onpa ihanan värinen ruusu ja hauskat lintukoristeet! Ja niin paljon kaikkea muuta kaunista

    VastaaPoista
  6. Heips! Ihanat 30-vuotissynttärijuhlat teillä vietetty. Haikean iloisen suloista, kun nuoriso vanhenee... Kiva vieraskirja-idea ja puutarhan suomat puitteet on upeat. Mukavaa loppukesää ja syksyn alkua! t.mallamarja

    VastaaPoista
  7. Oi miten hienot ja hauskat synttärijuhlat, myöhästyneet onnittelut hänelle ja hänen äidilleen, eli sinulle Irene<3

    Kiitos postauksesta, ja hyvää viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  8. Aila, juhlat olivat ihanat.

    Mammeli, sinä niitä juhlia olet paljon järjestellytkin.

    Inkivääri, täytyy tutkia tuota mainitsemaasi roskapostintorjuntaohjelmaa.

    Vaahtera-Maria, ruusun sai sankari lahjaksi.

    Sussi, tietysti huomasit lintukoristeet. Itsekin pidän niistä.

    Mallamarjalle ihanaa loppukesää!

    Aili-mummo, onnittelut eivät ole myöhässä. Juhlat vaan pidettiin hieman etuajassa sankarittaren työkiireiden takia.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun synttärit osuvat mukavasti kesäaikaan, jolloin voi puutarhassa viettää juhlia.elokuu on loistava aika pitää juhlat.Onnea tyttärellesi ja toivottavasti teillä oli kivaa, ainakin näyttää siltä.

    VastaaPoista