Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 17. joulukuuta 2010

Jouluvalmisteluita

Alatalossa valmistelen jouluateriaa. Tyttäreni lähtee sunnuntaina lämpöisiin vesiin viettämään joulua.  Hän ui ja  sukeltaa mielellään ja tällä kertaa on myös kanoottiretki tiedossa. Koko perheemme viettää lauantaina yhteistä joulujuhlaa ennen hänen lähtöään.
Perinteisen kinkun ja  lohen lisukkeeksi valitsin vähän erilaisia laatikoita. Valmistin kermavalkosipuliperunoita ja Kotilieden ohjeiden mukaan lanttubataattilaatikkoa. Jälkiruoaksi on perheen suosikkia marjarahkaa jäädykkeenä. Pikkuleiviksi leivoin Pirkan ohjeiden mukaan joulucookiet. Itse olen valintoihini tyytyväinen.

Jääkaapin pohjilta löytyi vielä yksi sipulilähetys. Sarin blogin innoittamana päätin, että nämä voi vielä ihan hyvin istuttaa ruukkuihin kevääksi. Käväsin ostamassa alennusmyynnistä kolme uutta ruukkua.
Tähän ruukkuun kaadoin 100 pallerolaukan sipulia. Isompiin istutin tulppaaneja. Toiseen istutin varhaisia aprikoosikaunottaria ja toiseen myöhäisempiä kerrottuja valkoisia Tacomavuoren tulppaaneja. Saa nähdä, kuinka keväällä nousevat.
Tänä vuonna olen karsinut paljon perinteisistä jouluvalmisteluistani. "Ei se määrä vaan laatu" on mottoni. Lempeää joulunvalmisteluaikaa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Bataatti, sötpotatis, kuulostaa jännältä.

    VastaaPoista
  2. Löysin sattumalta blogisi Irene, ja laitoin sen heti blogilistalleni. Tykkään lukea Vironperän asioista, Johannes ja Kyllikki ovat olleet vuosikymmeniä ihailemiani ihmisiä.

    Oikein hyvää jatkoa sinulle Irene, sekä sydänlämpöistä joulua teille kaikille<3

    VastaaPoista
  3. leppoisaa joulun
    odotusta sinulle<3

    lämmin halaus,
    Päivi

    VastaaPoista
  4. 100 pallerolaukkaa ruukussa kuulosta upealta, voin jo kuvitella miltä ne näyttävät keväällä.

    Hyvää joulujuhlaa teille ja mukavia valmisteluita!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Irene vierailustasi Männiköllä. Kyllä sitä lunta oli Männiköllä viime talvena runsaasti, katkoi puita ja sähköjohtoja, kaipaan niin kevättä että sinne pääsisin taas.
    Olen ollut aina myös ihaillut Vironperää.
    Oikein mukavaa alkavaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  6. Kuvauksellinen vuosikertomus. Toivotan vähintään yhtä mukavaa vuotta 2011!

    VastaaPoista
  7. Hannelelle, Ailille, Päiville, Sussille, Liisalle, Maijulle ja Nettimartalle kiitos blogivierailustanne ja kaikille iloa, valoa ja menestystä vuodelle 2011! Irene

    VastaaPoista