Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Puuhailua

Nyt on viritetty tontille kolme riippumattoa, joista kaksi on tuolimallista ja yksi ihan perinteinen. Olen testannut tuolimallin. Siinä on mukava lueskella. Enempi ovat kuitenkin heijanneet tyhjinä.
Lauantaina oli pakko päästä taimimyymälään.  Ostin purppuran värisen syyssyrikän.
Laitoin sen ruukkuun. Se sopii mielestäni hyvin oranssin väristen samettikukkien viereen.
Lisäksi ostin muutaman salkoruusun. Niitä on ollutkin ikävä. Niitä ei taida tulla kukkaan tänä vuonna yhtään. Sitten ostin kolme violettia verbenaa. Mukulapaloyrttikylvöksistäni ei noussut yhtäkään, joten ostin nyt viisi taimea. Ruotsinkieliset kutsuvat kasvia leijonanhännäksi.
Mies rakentaa siltaa ojan yli. Nyt päästään helpommin altaalle. Siellä kasvaa herukat, karviaiset ja vadelmat. Karviaiset suojattiin verkolla etteivät supikoirat ehdi tänä vuonna ennen meitä. Viime vuonna olivat pistäneet kaikki poskeensa, mokomat!

Olen kantanut pihalle kaikki ritarinkukkani viettämään kesälomaa. Kaksi niistä alkoi kasvattamaan uutta kukkavanaa näin kesällä. Tässä ihanan vaaleanvihertävänvalkoinen kukassa. Toisessa on vasta nuppu.
Elämänlanka, jonka osa ihmisistä tuntee karhunköynnöksenä, on tosi vanhaa perua. Sitä on joka puolella tonttia. Alalammella se suorastaan rönsyää. Revin sen ainoastaan kukkapenkeistäni pois ettei se valloita koko penkkiä. Muualla se saa kasvaa. Se on valoisan näköinen.
Kannan sisäkasveja terassille ulkoilemaan. Tässä niillä on punainen ruusunnuppupelargoni kaverina.

4 kommenttia:

  1. Elämänlanka on mukava kasvi. Sitä ei kasva täällä meillä. Syyssyrikkä on täällä talvehtinut. Mulla oli kolme viime kesänä, yksi niistä kuoli. Samalla tavalla kävi mulle viime vuonna ritarinkukan kanssa. Vähän oudolta tuntuu kun amaryllis kukkii keskellä kesää. Terv Mimi

    VastaaPoista
  2. syyssyrikkä on hieno, meillä kuoli tänä talvena

    VastaaPoista
  3. Tosi selkeitä ja havainnollisia kuvia sinulla!

    VastaaPoista
  4. Minunkin syyssyrikkäni kuoli viime talven pakkasissa, mutta nyt on uusi. Mukavaa!!

    VastaaPoista